Pelko lamaannuttaa, rakkaus aktivoi

Kun ajattelemme apostoli Pietaria, tulee mieleen Jeesuksen opetuslasten johtohahmo, joka rohkeasti julisti evankeliumia Jerusalemissa sellaisella voimalla, että tuhannet ihmiset tulivat uskoon. Ja toden totta, tämä mies oli erityinen. Hänessä vaikutti väkevä jumalallinen voitelu, jonka seurauksena rampa mies parantui Kauniin portin pielessä. Ja ”yöllä sitä päivää vasten, jona Herodeksella oli aikomus viedä hänet oikeuden eteen, Pietari nukkui kahden sotamiehen välissä”, siis pelkäämättä huomista. Peloton tämä mies oli myös silloin, kun hän astui veneen laidan yli kävelläkseen vetten päällä.

Mutta kun tarkastelemme hieman tarkemmin Pietarin elämää – ei sormella osoittaen, vaan huomioita tehden – huomaamme, että pelko sai tästä Jumalan miehestä toisinaan napakan otteen. Kun Pietari oli Jeesuksen ja parin muun opetuslapsen kanssa “ilmestysvuorella” kerrotaan Raamatussa, että “Pietari rupesi puhumaan…sillä hän ei tiennyt, mitä sanoa, koska he olivat peljästyksissään”. Hieman myöhemmin edellä mainitun kokemuksen jälkeen opetuslapset eivät ymmärtäneet Jeesuksen puhetta “ja pelkäsivät häneltä kysyä”. Pelokas ihminen on usein hyökkäävä ja ajattelenkin, että Pietarin miekan käyttö Jeesusta vangittaessa oli juuri pelon hedelmää, eikä suinkaan osoitus suuresta rohkeudesta. Ja luonnollisesti kaikki muistamme, kuinka Pietari hieman tämän jälkeen pelkäsi tunnustautua Jeesuksen seuraajaksi.

Mutta erityisen merkille pantavaa on se, että pelko sai otteen Pietarista vielä senkin jälkeen, kun hän oli täyttynyt Pyhällä Hengellä; saanut siis Jeesuksen lupaaman voiman. Apostoli Paavali kirjoittaa Pietarista galatalaiskirjeessä: “Sillä ennen kuin Jaakobin luota oli tullut muutamia miehiä, oli hän syönyt yhdessä pakanain kanssa; mutta heidän tultuaan hän vetäytyi pois ja pysytteli erillään peläten ympärileikattuja…” Kuinka helposti pelko voikaan lamaannuttaa myös Jumalan ihmiset! Pelko pyrkii jatkuvasti mitätöimään uskon. Täydellinen rakkaus puolestaan karkoittaa kaiken pelon ja aktivoi uskon

– Matt 14, 26; Mark 9; Apt 1, 2, 3, 12; Gal 2, 5; 1 Joh 4