Rauhaton, mutta turvassa

Rakastan lukemista. Lähimmäisiään kuuntelemalla ja heidän kirjojaan lukemalla oppii paljon sellaista, mikä ei ole syystä taikka toisesta noussut lainkaan omaan ajatusmaailmaan. On huikeaa, että myös edesmenneitten henkilöiden ajatukset ovat edelleen kuultavissa heidän kirjojensa välityksellä. Toisinaan pohdin, kuinka paljon tietäisinkään, jos tietäisin kaiken sen, mitä toiset tietävät. Ja edelleen, kuinka paljon onkaan asioita, joista en tiedä mitään? Vanhan sanonnan mukaisesti en voi edes tietää, mitä kaikkea en tiedä.

Raamattua tutkiessani luen erilaisia Raamatun kommentaariteoksia. Niistä löytyvä aiheeseen liittyvä lisäinformaatio auttaa hahmottaan kokonaisuutta paremmin. Joskus yksittäisen sanan merkitys avautuu uudella tavalla ja toisinaan kommentaarin kirjoittaja on ymmärtänyt jotakin sellaista, jota en ole itse tullut ajatelleeksi. Yhden tällaisen selityksin varustetun Raamatun on työstänyt F.J.Dake, jonka ajattelun pohjalta kirjoitan tämänkertaisen blogin viimeisen kappaleen.

Ennen kuin israelilaiset pääsivät lopulta lähtemään Egyptistä, kohtasi tätä faraon valtakuntaa vielä yksi vitsaus; esikoisten surma. Tältä välttyäkseen israelilaisten tuli sivellä oviensa pihtipielet ja ovenpäällinen karitsan verellä. Voimme vain kuvitella, millaisissa tunnelmissa tuo yö vietettiin, mutta vaikka esikoisen sisäinen maailma olisi ollut kuinka levoton, oli hän kuitenkin veren tähden turvassa. Hänen sisäisen maailmansa mahdollinen epätasapaino ei poistanut karitsan veren suomaa turvaa. Hän oli turvassa tuntui miltä tuntui. Ja toisaalta, vaikka esikoinen olisi ollut kuinka turvallisella mielellä hyvänsä, ei hän kuitenkaan olisi ollut turvassa ilman verellä merkattuja ovien pihtipieliä ja ovenpäällistä. Valheellinen turvallisuudentunne ei olisi häntä pelastanut. Tänään me Jumalan omat, olemme Kristuksen – Jumalan Karitsan – kalliin sovintoveren tähden turvassa, vaikka sisäisessä maailmassa saattaisimmekin kokea toisinaan levottomuutta.

– 2 Ms 12