Paluu normaaliin

Ihmiset odottavat kuin kuuta nousevaa vallitsevien olosuhteiden päättymistä ja paluuta normaaliin. Mitä siis oikein odotetaan? Mikä on normaalia? Arvaan, että odotetaan aikaa, jolloin lapset saavat taas tavata isovanhempiaan ja opiskelijat palata opiskelemaan sitä varten suunniteltuihin rakennuksiin. Suuri osa ihmisistä odottaa varmaan myös tavanomaista – mikä nyt kenellekin on sitten tavanomaista – kanssakäymistä naapureiden kanssa ja matkustelua sekä Suomessa että ulkomailla. Ja näin edelleen.

Mutta tarkoittaako paluu normaaliin myös paluuta siihen monin paikoin pysähtyneeseen ja kituvaan kristillisyyteen, jota on viimeisten vuosikymmenien ajan ollut havaittavissa lukuisten länsimaisten uskovien ajattelussa ja elämässä? Jos paluu normaaliin tarkoittaa paluuta Sodoman syntiin, en halua palata normaaliin. ”Katso, tämä oli sisaresi Sodoman synti: ylpeys, leivän yltäkylläisyys ja huoleton lepo hänellä ja hänen tyttärillään; mutta kurjaa ja köyhää hän ei kädestä ottanut.”

Kuten on osuvasti todettu, on olemassa kahdenlaista vainoa. Toisesta ovat kärsineet veljemme ja sisaremme antikristillisissä maissa, meidän osanamme on ollut elämän helppous – sanoisinko huoleton lepo – joka on monin paikoin sumentanut kykymme nähdä, ja siis tietenkin myös toimia, Jumalan tahtomalla tavalla. Jos vallitsevat ja tulevat yhteiskunnalliset haasteet saattelevat “normaalitilaa” enemmän ihmisiä taivaan kirkkauteen, toivotan vaikeudet tervetulleeksi. En tosin usko, että tämä on automaatio; vitsauksista huolimatta farao vain paadutti sydämensä. Mutta toisaalta taas israelilaisten keskuudessa nämä Egyptin koettelemukset saivat aikaan lähtövalmiutta. Niin tai näin, me joka tapauksessa odotamme Jeesuksen palaavan, joten ojentakaamme myös elämämme sen mukaiseksi.

– Hes 16:49