Uuden syntymä

Jaakobin ja hänen vaimonsa Raakelin ollessa matkalla Betlehemiin, joutui Raakel synnytystuskiin ja hän synnytti pojan. Raamattu kertoo: “Mutta kun hänen henkensä oli lähtemäisillään, sillä hänen oli kuoltava, antoi hän hänelle nimen Benoni, mutta hänen isänsä antoi hänelle nimen Benjamin.” Raakelille tämä oli kuoleman hetki, ja oletettavasti juuri siksi hän antoi pojalleen nimeksi “kärsimykseni poika”. Jaakobille tämä oli kuoleman ohella uuden elämän alku ja hän nimesikin poikansa uudestaan kutsuen häntä nimellä “onnen poika”.

Raakelista kirjoitetaan, että “hänen oli kuoltava”. Uuden syntymä onkin aina enemmän tai vähemmän vanhan kuolema. Kun henkilökohtaisessa elämässämme tai yhteisöissämme syntyy uutta, joutuu vanha väistymään. Tämä vanha ei vain millään tahtoisi kuolla, jonka johdosta joudumme toisinaan valtaviin ”synnytystuskiin”. Kaiken tämän keskiössä on tietenkin ihmisen uudestisyntymä, jota edeltää taistelu kallisarvoisesta sielusta.

Viimeistään synnytystuskien ilmaantuessa havahdutaan siihen, että uutta on syntymässä; yhtäällä synnyttävän naisen kohdalla että toisaalla koko luomakunnassa. Yhtä lailla voimme kuvainnollisessa mielessä havaita synnytystuskia omassa elämässämme ja näin ollen valmistautua uuden syntymään ja sen mukana tulevaan kasvuun. Profeetta Jesaja kirjoittaa: “Tee avaraksi telttasi sija, levennättäköön sinun majojesi seinien kangas. Älä säästele! Pidennä telttaköytesi ja vahvista vaarnasi. Sillä sinä olet leviävä oikealle ja vasemmalle…”. Elämämme ”synnytystuskat” ovat varma merkki uuden syntymästä. Kivuliaiden prosessien kautta astumme uuteen, joka on enemmän kuin entinen ja siksi on erinomaisen tärkeää luoda etukäteen rakenteita, jotka kestävät kasvun ja laajenemisen.  

– 1 Ms 35; Jes 54; Mark 13; Room 8