Toiminta

Seurakunnassamme on monenlaista toimintaa, tervetuloa mukaan!

Rukous- ja paastopäivät

Kerran puolessa vuodessa vietämme rukous- ja paastopäiviä, rukoillen ja paastoten eri asioiden puolesta.

Lähetystyömme

  • Espanjan työ
  • Jippii-työ
  • Israel-työ

Muu toiminta:

Kotikirkossa on monenlaista toimintaa kuten:

Naistenillat kerran kuukaudessa.

Miestenillat kerran kuukaudessa

Israel – piiri kerran kuukaudessa

Katso tarkemmin Ohjelma – sivulta ja tule mukaan!

Tilaisuudet

Sunnuntaisin on Jumalanpalvelus, jonka aikana lapsille on pyhäkoulu kahdessa ryhmässä; alle kouluikäisille omansa. Lähes joka sunnuntai istumme myös kahvi -tai teekupposen ääreen tilaisuuden päätteeksi jakamaan elämää ja uskoamme.

Keskiviikkoisin kokoonnumme yhteen rukoilemaan ihmisten ja paikkakunnan asioiden puolesta.

International Worship on kansainvälinen Jumalanpalvelus joka toinen sunnuntai-ilta. 

Diakonia

Autamme ihmisiä, jotka taistelevat arjen eri ongelmien kanssa keskustelemalla ja kuuntelemalla heitä sekä jakamalla heille vaatteita, huonekaluja, joita olemme lahjoituksena saaneet. Mahdollisuuksien mukaan jaamme myös ruoka-apua sitä tarvitseville.

Toimimme myös osana Apaja – ruoka-apuverkostoa.

Diakoniaruokailu

Järjestämme kerran kuussa työttömille ja vähävaraisille ruokailun, jossa jaamme myös hengellistä ravintoa.

Musiikki

Kotikirkossa toimii monia eri kookoonpanoja sekä solisteja.

Lapset ja nuoret

Lapsille on jumalanpalvelusten yhteydessä pyhäkoulut kouluikäisille ja alle kouluikäisille. Jippii-kuoro Visertäjät harjoittelee torstaisin klo 18. Kesällä on lastenleiri.

Perjantai-iltaisin klo 19 nuorten ilta Via Dialla (Asemantie 1A)

Solutoiminta

Seurakunnassamme kokoontuu myös monenmuotoisia piensoluja. Jotkut soluista kokoontuvat kodeissa, toiset seurakunnan tiloissa. Yhteisten solujen ohella miehille ja naisille on omat solunsa. 

Koordinaattorina toimii Juha Auvinen 0505665511